Baianat

Baianat ovat samban ja sambistojen esiäitejä. Ilman baianoita Papagaiokaan ei voi osallistua sambakoulujen kilpailukulkueeseen. Baianan ei tietenkään tarvitse olla äiti, mukaan mahtuu kyllä nuorikin 'baianinha'.

Brasilialaisessa kulttuurissa, kulkueessa ja keikoilla baianapaikka on kunniapaikka. He ovat sambakouluissa perinteen välittäjiä ja kantavat suuressa puvussaan koko samban historiaa kertoen siitä, missä ja kuinka koko samba on syntynyt. "Ken jaksaa uskoa, hän kävelee", sanotaan perinteiden mukaisesti. Niinpä joka tammikuu Brasilian Bahialla baianat juhla-asuisissa vannehameissaan vaeltavat historiallisen kahdeksan kilometrin kulkueen pesemään Bomfim-kirkon portaat kukkasin. Tämän he tekevät muistoksi siitä, ettei heitä aikoinaan päästetty sisälle kirkkoon.

Baianat ovat loistavia esiintyjiä, he voivat persoonallaan luoda yleisöön hymyä ja aurinkoa. Karismaattinen esiintyjä ei välttämättä ole baterian kuningatar, hän voi olla myös kauniisti isoa vannehamettaan pyörittävä baiana.

Império do Papagaiossa milloinkaan ikä, ulkomuoto tai tanssitaito eivät ole olleet esteenä pääsyyn baianaryhmään. Iso puku on armelias, samalla kuitenkin ihastusta herättävä, kun vain uskaltaa heittäytyä mukaan, kukin omaan sopivaan tyyliinsä. Kaikkia kannustetaan ja rohkaistaan osallistumaan, karsintaa ei ole.

Baianat ovat kokoontuneet tarpeen mukaan, joko treenaamaan keikoille tai pukutalkoisiin. Kokoontumiset luolassa on pyritty ajoittamaan alkuiltaan, että kaikki ovat ehtineet mukaan. Postituslistalla on välitetty tietoa heille, jotka esteiden takia eivät ole olleet luolassa.

Tiistain samba-reggae-tunneilla on usein ollut joukko baianoita harjoittelemassa vannehameen käyttöä ja vaihtamassa kuulumisia. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä, että koulu on panostanut baianoille suunnattuun tuntiin. Toki muillakin sambatunneilla baianat käyvät ylläpitämässä hyvää kuntoaan ja tanssitaitoa.

Mikäli kiinnostuit, tule tutustumaan meihin, ota hihasta kiinni tai laita viestiä listalle Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. . Mukaan Sinut toivottaa lämpimästi tervetulleeksi iloinen joukkomme.

Lisätietoja