Biografia
BANDA REGGAE PAPAGAIO – afro-brasilialaisia rytmejä Bahiasta
Banda Reggae Papagaio (BRP) on osa helsinkiläistä Império do Papagaio -sambakoulua. Bändin sambaan, reggaeen ja afrikkalaisiin tansseihin perustuvaan rumpu/perkussiopohjaiseen musiikkiin sekoittuu melodisempia ja modernimpia pop-musiikin aineksia.
Samba-Reggae
Samba-reggae on kotoisin koillis-Brasiliasta, Bahian Salvadorista. Se on tyyliltään selvästi hidastempoisempaa ja rytmillisesti monimuotoisempaa kuin esimerkiksi Rion (karnevaali)samba. Puhtaan samba-reggaen lisäksi musiikkiin voi yhdistyä muitakin brasilialaisia musiikkityylejä, kuten candomblé, forró, axé, maracatú ja myös pop-aineksia.
Vaiheita

BRP:n perustivat erään sambakarnevaalimatkan jälkimainingeissa vuonna 1998 baterianjohtaja Kari Winqvist ja laulusolisti Ira Multaharju. Aluksi BRP keskittyi soittamaan pelkkiä samba-reggae-rytmejä laulusolistin säestyksellä.
(kuva) Banda Reggae Papagaio sambakarnevaalien iltajuhlassa Helsingin Kaivohuoneella 2001.
Myöhemmin sähkökitaran, basson ja kosketinsoittimien myötä kappalerepertuaari alkoi laajeta pelkistä rytmeistä kohti monimuotoisempia melodisia kappaleita ja rytmisiä kuvioita. Bändi on saanut paljon musiikillisia ideoita tuliaisina Ira Multaharjun jokatalvisilta Brasilian-matkoilta. Ne ovat olleet tärkeitä BRP:n kehityksen ja suunnan ohjaajia.
BRP on koko uransa ajan soittanut jo levytettyä samba-reggaeta eli on omin vaihtelevin sovituksin versioinut alkuperäisiä afro-brasilialaisa rytmejä ja säveliä. Uran kohokohdiksi voi lukea kaksi omakustannelevyä.
Ensimmäinen levy, ’Banda Reggae Papagaio’, julkaistiin vuonna 2003. Se sisältää perinteisiä samba-reggae-klassikoita varhaisten vuosien varrelta.
Toinen pitkäsoitto, ’Seremonia Popular’, julkaistiin vuonna 2009. Se on musiikillisesti edeltäjäänsä huomattavasti kokeellisempi ja sisältää hyvin erilaisia afro-brasilialaisia tyylejä ja rytmejä.
Keikoista ”isoimpina” voi mainita kuvataltioidun sambakoulu Papagaion 15-vuotisjuhlavuotisesityksen Savoy-teatterissa vuonna 2004 ja esiintymisen Pori Jazzissa vuonna 2007.
BRP on keikkaillut vuosien varrella monenlaisissa tilaisuuksissa pienistä kyläjuhlista ja firmojen pikkujouluista suurempiin clubi- ja festivaaliesiintymisiin. Keikkapaikasta ja tilaisuuden luonteesta riippuen esiintymiseen voi kuulua myös tanssijoita koreografioineen. BRP on esiintynyt mm. seuraavissa tilaisuuksissa:
- Helsinki Samba Carnaval 1999, 2000, 2001, 2002, 2004, 2005, 2006, 2009, 2010
- Maailma kylässä-festivaali 1999, 2003
- Kaustinen Folk Music Festival 2000, 2005
- Kulttuuriareena Gloria 2000, 2002, 2003
- VR:n makasiinit 2003
- Jumo Jazz Club 2003
- Clube Brasil, VR:n makasiinit 2003, 2004
- Savoy-teatteri Papagaio tuulettaa -show 2004
- Faces Etnofestivaali 2005
- Clube Brasil, Virgin Oil 2006
- Pori Jazz 2007
- Sambic juhlanäytös 2007
- Pax-Festival, Alppipuisto 2008
- Riihimäen Elo-yö 2008
- Ravintola Bossa 2008
- Ravintola Kaisaniemi 2009
- Espan lava 2009, 2010
BRP:n levyistä ja keikoista lisätietoa antaa Kati Borgers:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Teksti: Jan Tanhuanpää, BRP 2011
